Juttelin viime viikolla yrittäjäkollegan kanssa. Kollegan yrittäjätaival on varsin tuore tapaus, mutta homma on lähtenyt ruilottamaan varsin kivasti. Todella kivasti itse asiassa.
No, minä yhdistin tämän pienessä mielessäni heti ympärivuorokautisiin työpäiviin, avioerolla uhkailevaan vaimoon, isänsä nimeä muisteleviin lapsiin ja verta vuotaviin silmämuniin. Niinpä kysyin kuin vastauksen etukäteen tietäen, että ”Teettääkö pitkää päivää?”
Mihin yrittäjäkollega: ”Sinulle voin tämän paljastaa, mutta en ole tehnyt kertaakaan edes 8-tuntista päivää.”
Odotin luonnollisesti nopeaa jatkoa tyyliin: ”Ne ovat kaikki olleet 16-tuntisia, hähähäää!”, mutta ei. Hän ei tosiaan ollut omien sanojensa mukaan tehnyt kertaakaan edes täyttä päivää – jos sellaista käsitettä enää edes pitäisi olla, ehkä työn mittari voisi olla joku muu kuin tietty kellonlyömä. Ja firma pyörii kuin unelma.
Jälkikäteen keskustelu herätti kahdenlaisia tuntemuksia. Ensimmäinen oli se, että miksi ihmeessä oletin automaattisesti, että menestystä ei voi tulla – ei etenkään noin nopeasti – muuten kuin että yrittäjäkollega olisi laittanut kaiken muun elämän holdiin ja vääntänyt duunia laikka punaisena.
Toinen tuntemus oli se, että miksi yrittäjäkollega tunnusti asian melkein häpeillen ja totesi jakavansa tiedon vain minun kanssani (meillä on yhteistä historiaa pitemmältäkin ajalta). Eikö siitä pitäisi päinvastoin olla ylpeä, että on näin onnistunut yhdistämään yrittämisen ja muun elämän?
Yleensähän yrittäjät perustelevat edellä mainittuja verta vuotavia silmämuniaan sillä, että ei yrittäjänä pysty erottamaan työtä eikä vapaa-aikaa. Eikä haluakaan, kun yrittäminen on niin mahdottoman mukavaa! No, voin paljastaa tämän olevan ihan täyttä paskapuhetta. Kyllä vapaa-aika yrittäjällekin kelpaa.
Minä olen harjoitellut yrittäjyyttä nyt 4,5 vuotta, ja vielä en ole pystynyt samaan kuin yrittäjäkollega muutamassa kuukaudessa. Tätäkin kirjoitan torstai-iltana kello 19, kun huomasin oman uutiskirjevuoroni koittavan seuraavana päivänä.
To-do-lista juoksee koko ajan vähintään viiden ranskalaisen viivan verran karkuun ja pyhä lupaukseni, että en tee töitä viikonloppuisin, on toteutunut alkuvuonna kahtena viikonloppuna. Näistä iltavuoroista en viitsi edes puhua.
Muutama vuosi sitten olisin todennäköisesti kokenut 60-tuntisista viikoista ylpeyttä ja pitänyt tätä jonkin sortin suorituksena, mutta nyt pidän sitä ainoastaan merkkinä siitä, että homma ei ole vielä hyppysissä. Mutta opetellaan, sitähän tämä on.
Jotain olen toki oppinut. Yöunista en tingi, liikun paljon ja alkoholin kanssa tullaan hyvin juttuun (nautin sitä vain kahdessa tapauksessa: jos itsellä on tai jos joku tarjoaa). Jaksaminen on näiden seurauksena hyvällä tolalla, mutta juttutuokiossa kollegan kanssa herätin itse itseni omalla kommentillani: vietänkö ubertervettä elämää lähinnä sen takia, että jaksaisin tehdä enemmän töitä?
En halua tätä ainakaan vielä itselleni tunnustaa, koska olisihan se nyt suunnattoman typerää ja elämässä prioriteetit pahasti hukassa. Tai ehkä lähestyn asiaa niin, että yksi hyvä lieveilmiö työn sankaruudesta sentään on seurannut.
Seuraavan kerran, kun juttelen yrittäjäkollegan kanssa, ja jos hän ei vieläkään ole langennut jahtaamaan omaa häntäänsä, kehotan häntä olemaan kainostelematta asiasta – päinvastoin, patistan kaverin kiipeämään lähimpään lipputankoon huutamaan:
”SE NYT VAAN ON TYHMÄÄ TEHDÄ LIIKAA TÖITÄ!!!”
Hyvää suomalaisen työn päivää, rakkaat ystävät! Nautitaan siitä – sekä työn päivästä että työstä itsestään – kohtuudella.
T. Arttu K.
PS. Pikku mainospala: jos markkinointi on osa toimenkuvaa tai keskeinen elementti yrityksesi tulevassa menestystarinassa, tule tänne: https://pohjoiskarjalankauppakamari.fi/?action=eventregistration&id=503&aid=d097d2a5
Lupaan, että meillä on mukavaa yhdessä.
Kesällä tätä lähteen virkaa toimitti GroupM Finlandin Kari Tervosen kolumni. Kirjoitus “Suomalaiset tuotteet ovat usein teknisesti parhaiden joukossa, mutta harva niitä ostaa – missä vika” löytyy kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ ja se kannattaa lukea jokaisen markkinoijan, yrittäjän, talousjohtajan, toimitusjohtajan, hallituksen jäsenen ja muulla tavalla yrityksen tai muun organisaation imagon rakentumiseen vaikuttavien tahojen = allihooppa.
Kirjoituksen villakoiran punainen lanka on se, että ihmiset eivät suinkaan osta parhaita tuotteita vaan niitä, jotka ovat haluttuja, tunnettuja ja kiinnostavia. Eli toisin sanoen ihmiset ostavat tuotteita, jotka ovat parhaiten markkinoituja.
Tähän voi tietysti heti väittää vastaan, kuinka meillä on aina toiminut suusta korvaan -markkinointi ja suhteisiin tämä homma perustuu ynnä vihmeriin myyjiin ja nytkin on tilauskirjat ihan täynnä ja kyllä jämpti on niin, että hyvä tuote myy itse itsensä maailman tappiin. Ok, varmasti näinkin, mutta jos tavoitteena on olla peleissä mukana vielä jonkin aikaa ja tiedä vaikka vähän kasvaa siinä sivussa, niin jossain kohtaa on pakko alkaa hätyytellä muitakin kuin kavereita.
Ja sitten on tietysti hinta, tuo huonon markkinoijan paras ja ainoa ystävä. Kun hinnan merkitystä syynättiin pallonlaajuisesti, tultiin siihen lopputulemaan, että keskimäärin vain joka viides asiakas turvautuu halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Kun siis yrittäjä parin kuukauden hiljaiselon jälkeen puhaltaa pölyt markkinoijan pikkutakistaan ja ainoa ässä hihassa on -30%, niin on muuten kaupungin kallein takki se.
“Kun hinnan merkitystä syynättiin pallonlaajuisesti, tultiin siihen lopputulemaan, että keskimäärin vain joka viides asiakas turvautuu halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon.”
Kun ihmiset koronan saartamina ryntäsivät verkkoon täyttämään tarpeitaan, niin ei tarvittu Taloustutkimuksen bränditutkimusta erottamaan jyviä akanoista, vaan siihen riittivät ihan vain kassakoneen desibelit. Ja miksi näin? Siksi, että vahvat brändit ovat niitä, jotka o-hetkellä tulevat ensimmäisenä mieleen ja joiden puoleen kuluttaja kääntyy, kunnes toisin toisin todistetaan. Kannattaa olla Liisa&Vottosella pinkka kunnossa, jos meinaa parissa kuukaudessa herätä ensin kuolleista ja kivuta samoilla lämpimillä vielä myyntitilastojen kärkikahinoihin.
Ja samaan aikaan, kun mökkihöperöitymistä vastaan taistelevat kansalaiset peruivat lomamatkojaan ja miettivät luottokortti sormiin vesikelloja polttaen, mihin talven aikana venytetyt pennit nyt sitten sijoittaisi, mitä teki tyypillinen suomalainen firma? Leikkasi markkinoinnissa siitä vähästäkin (keskimäärin 30% jos ihan tarkkoja ollaan). Katsos kun kriisi ja taantuma ja ostovoiman aleneminen ja epävarmuus – ehkä.
Ei liene tarkoituksenmukaista, että pöllin Tervosen kolumnin tähän kokonaisuudessaan, sen voi – ja pitää – jokainen käydä itse lukemassa, joten päätän referointitoimenpiteen seuraavaan lainaukseen:
“Suomalaiset yritykset ovat vuosikymmeniä käyttäneet mediamarkkinointiin noin puolet siitä rahasta, mitä kannattaisi käyttää, tai mitä esimerkiksi ruotsalaiset yritykset käyttävät. Ja jos yrityksellä ja sen tuotteilla ei ole tunnettuutta ja kiinnostusta, niin huonosti käy kilpailussa.
Ujolle suomalaiselle terve itsensä kehuminen ja omien tuotteidensa kauppaaminen on välillä vaikeaa, mutta niin näyttää oleva myös avun pyytäminen parhailta ammattiosaajilta.”
Tähän tulee piste.
Arttu
Viime viikolla kirjoitin, mitkä työt ja toimenkuvat ovat tekoälyn myötä liipasimella ensimmäisenä. Mennään nyt valoisampaan päähän eli AI:n tuomiin mahdollisuuksiin.
Kuten hyvin tiedämme, työn historia on sarja erisorttisia vallankumouksia. Höyrykone vapautti ihmiset raahaamasta selkä mutkalla painavia taakkoja, sähkö mahdollisti massatuotannon, tietotekniikka automatisoi konttorirottien rutiinit jne.
Nyt tekoäly tekee saman kognitiiviselle työlle – sillä olennaisella erotuksella, että meneillään oleva muutos tapahtuu huomattavasti nopeammin kuin yksikään aiempi.
ChatGPT:n lanseerauksesta on aikaa silmänräpäys, ja syyskuussa käyttäjämäärän arvioidaan ylittävän miljardin. Ja silti suurin osa organisaatioista tyytyy edelleen lähinnä kaivelemaan nenäänsä. Onneksi ette te! 😄
Otsikot tekoälyn vaikutuksista työhön ovat olleen enimmäkseen synkkiä - minullakin, myönnän - mutta muutos on tunnetusti aina myös mahdollisuus. Tekoälyn osalta tämä pätee sekä yrityksiin että yksilöihin.
Ihannetilanne olisi, että tekoäly ei vie töitä – se vie ne työt, jotka “apinakin osaisi tehdä”, sori apina 🙉. Näin alkuvaiheessa asia usein on juurikin näin; monet niukasti arvoa tuottavat mutta sitäkin enemmän aikaa vievät hommat pystytään antamaan tekoälyn hoidettavaksi.
Kehitys on kuitenkin niin hurjaa, että ei kukaan pysty ennustamaan, mihin tekoäly pystyy - ja mitä töitä se täten korvaa - jo muutamassa vuodessa.
Ei pidä unohtaman, että uusia ammatteja syntyy AI:n ympärille kovaa vauhtia. Prompt Engineer on ihan oikea työ (varsin hyvin palkattu vielä…), ja markkinointikoordaattorit saavat vauhdilla väistyä tekoälykoordinaattoreiden tieltä.
Ja kukapa ei haluaisi olla AI Doom Mitigator, ainoana tehtävänään estää tekoälyn aiheuttama maailmanloppu. #teetyötäjollaonmerkitystä😄
Isoissa organisaatioissa tekoälyn eettinen puoli huolestuttaa - ihan aiheesta - ja tämän ympärille tulee syntymään oma ammattikuntansa. AI-konsultteja saa potkia tieltään joka toisessa käytävänmutkassa. Älkää potkiko lujaa, pliis 🙏.
Suurin osa uusista rooleista ja toimenkuvista syntyy kuitenkin olemassa olevien ammattien sisälle puolihuomaamattomasti, ja tämän työllisyysvaikutuksia on vaikea arvioida.
Alkuvaiheessa kysyntää on satavarmasti heistä, jotka auttavat organisaatiota ja yksittäisiä ihmisiä alkuun, ja siihen roolin pystyy kasvavaan melkeinpä kuka tahansa asiaan vihkiytyvä.
Yksinkertaistettuna: jos joku hanskaa tekoälytyökalut omaan työhönsä/omalle työnantajalleen kiistatonta hyötyä tuovalla tavalla (siis muutenkin kuin AI-kissankuvia tekemällä) voi A) olla levollinen työmarkkinatulevaisuutensa puolesta B) hinnoitella osaamisensa aivan uudella tavalla.
Yrittäjyys onkin sitten aivan oma lukunsa. Sillä saralla tekoäly tuo mahdollisuuksia tavalla, joita voi verrata internetin alkuaikoihin.
Muutaman valopään tiimi voi hetkessä rakentaa globaalisti skaalautuvan bisneksen, kun tekoäly jalostaa hetkessä ideasta ainakin jollain tasolla soivan pelin. Jos nyt ei pidä itseään varsinaisesti valopäänä, mutta ideoita kyllä piisaisi, siitä vaan tekoälyn kanssa jatkojalostamaan.
Startup-skenessä näkyy jo nyt selvästi, että kun määrä kasvaa, niche kapenee: markkinapäivänvaloon pääsevät uudet ideat liittyvät usein tiettyihin toimialakohtaisiin ongelmiin ja niitä ratkotaan mm. hyvinkin tarkasti räätälöityjä tekoälyagentteja väsäämällä.
Uskon, että suurempi ja välittömämpi vaikutus tekoälyllä on olemassa oleviin yrityksiin. Nyt ei pieninkään putiikki voi mennä enää resurssipulan taakse piiloon, kun somessa ei ole sisältöä , tuotteistuksesta ei tajua mitään, tulosraporttia ei osaa tulkita eikä ole aikaa etsiä sparraajaa. Nämä kaikki osaa hoitaa tekoäly.
Isommissa yrityksissä vaikutukset tuottavuuteen ovatkin sitten kertaa X, mutta nämä laivat kääntyvät huomattavan paljon hitaammin. Osin tästä syystä tekoäly mahdollistaa monen sortin disruptiot, mikä on aina piristävää 🔥.
Ensi viikolla menen konkretiaan: miten organisaatioiden kannattaa aloittaa AI-työkalujen haltuunotto - ja miten ei kannata.
Tsemppiä viikkoon!
Arttu
Lähteet: