1.4. Roolitus ja kumppanit 

Paraskin strategia on yhtä tyhjän kanssa, jos toteutus tökkii. Selvitämme osaamistarpeet ja otamme kantaa ulkopuolisten kumppaneiden rooliin. Ette välttämättä tarvitse joka kohtaan parhaita (= kalleimpia) osaajia, mutta oikeat osaajat oikeaan paikkaan tarvitsette.
Ota yhteyttä

1. Ongelma 

Kun roolit ja vastuut ovat epäselviä, syntyy pullonkauloja: samat ihmiset suunnittelevat, tuottavat ja raportoivat, kalenterit täyttyvät tulipaloista ja ulkoistuksia tehdään sattumanvaraisesti. Lopputuloksena aikataulut venyvät, laatu vaihtelee ja budjetti vuotaa – eikä strategia etene. Lisäksi johdon on vaikea päästä kiinni mahdollisiin osaamisvajeisiin ja ulkopuolisten kumppaneiden tarpeeseen.

2. Liiketoimintavaikutus 

Kun resurssit, roolit ja kumppanimalli määritellään liiketoiminnan tavoitteiden pohjalta, vaikutus näkyy nopeasti:

Oikea osaaminen - tuloksenteko ei tyssää vaikeasti tunnistettavaan osaamisvajeeseen missään vaiheessa  
Nopeampi läpimenoaika – selkeä työnjako vähentää odottelua ja parantaa tehokkuutta
Kustannussäästöt – in-house-tiimi keskittyy olennaiseen ja ulkoistukset tehdään perustellusti
Selkeät rutiinit – päätösvastuut ja “älä tee” -lista poistavat ylimääräistä säätöä
Resilienssi ja riskienhallinta – lomitukset ja poissaolot eivät pysäytä tekemistä, eikä tieto ole yhden henkilön takana

3. Ratkaisu – mitä palvelu sisältää?

Palvelu rakentaa markkinointiviestintään tarkoituksenmukaisen kokoonpanon ja kumppanimallin. Se ei toista auditointia eikä tee operatiivista tuotantoa – vaan määrittää, kuka tekee mitä, millä osaamisella ja millä rytmillä. 

Vaihe 1: Nykyresurssit & kapasiteetti

  • Kevyt kysely/haastattelut (johto, viestintä, myynti)
  • Työjako ja kuormitus: mitä tehdään nyt, missä syntyy jonoja
  • Osaamisprofiilit ja kriittiset puutteet (ml. AI-osaaminen)

Vaihe 2: Tavoitetilamalli

  • Roolikartta: omistajuudet, vastuut, raportointi 
  • In-house vs. kumppanit -matriisi: mitä kannattaa ostaa ja millä ehdoilla
  • Vuosi–kvartaali–viikko-rytmi; työkalut ja prosessi

Vaihe 3: Käyttöönotto (90 päivän suunnitelma)

  • Rekry/ostobriefit, kumppanien roolit ja SLA-pääpiirteet
  • Osaamisen kehityspolku (valmennukset, AI-peruskäytännöt ja rajaukset)
  • Avainmittarit: läpimenoajat, kustannussäästöt, sisäinen NPS yms.

4. Milloin palvelu on ajankohtainen? 

  • Vaatimukset kasvavat, mutta sisäinen tiimi kuormittuu eikä skaalaudu
  • Suunnitelmissa on rekry tai kumppanin vaihto, mutta todellinen osaamistarve ei ole selkeä
  • Vastuut ovat levällään (HR, viestintä, markkinointi, myynti) ja päätökset viivästyvät
  • Halutaan siirtyä kalliista ja kuormittavasta “ad hoc -tuotannosta” ennakoivaan ja johdettavaan malliin

5. Todisteet toimivuudesta 

Toistettava malli: Toimenpidelista + kumppanimatriisi + vastuutaulukko selkeyttää tekemistä ja paljastaa kriittiset osaamisvajeet 
Asiakas-case: Olemme muun muassa olleet mukana useissa rekrytointiprosesseissa, kun asiakas on tarvinnut asiantuntija-apua roolituksessa ja osaamisen kartoittamisessa  
Mittarointi: Kun mittarit ovat paikallaan ja tavoitteet asetettu, osaamistarpeet on helppoa kartoittaa ja puutteet tunnnistaa    

6. Investointi 

Kustannus: 3.500 € + alv
Kesto: 2–3 viikkoa
Tuotos: Johdon ja viestintävastaavien haastatteluihin pohjautuva analyysi nykyisestä osaamisesta ja ulkoistuksista. PDF-raportti: osaamisaukot ja päällekkäisyydet, nykyinen roolitus- ja kumppanirakenne sekä suositukset osaamisen kehittämiseen ja hankintaan. Raportti ja suositukset käydään läpi yhteisessä purkukeskustelussa. 

Huom! Työn tarkoitus ei ole saattaa in-house-tiimiä huonoon valoon vaan päinvastoin auttaa organisaatiota ymmärtämään resurssi- ja koulutustarpeet ja onnistumaan ulkopuolisten kumppaneiden valinnassa. 

Roolitus ja kumppanit -palvelu voidaan kytkeä myös osaksi strategiatyötä, jolloin sen kustannus on mahdollisesti alempi.

Jutellaan?

Arttu

Arttu Käyhkö

Suunnittelija, toimitusjohtaja

Suunta

1. Suunta - Missä ollaan, minne halutaan mennä

Lue lisää
Toteutus

2. Toteutus - Suunta selvillä, tekeminen alkaa

Lue lisää
VAikuttavuus

3. Vaikuttavuus 
- Jatkuva kehittäminen 

Lue lisää
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram