Viime viikolla kirjoitin tekoälyn objektiivisuudesta - ja voiko näitä kahta sanaa mahduttaa samaan lauseeseen missään olosuhteissa. NYT kirjoitan siitä, miten käy, kun tekoäly peittoaa osaamisellaan meistä vihmerimmätkin.
New York Times julkaisi äskettäin ihmiskokeen, joka sai toipuvan journalistin mielenkiinnon heräämään. Yli 86.000 lukijaa osallistui testiin, jossa piti valita, kumpi teksti on parempi - huippukirjailijan vai Claude Opus 4.5 -kielimallin tuottama.
Tulos: kirjoittajasta riippuen 54–57 prosenttia peukuista meni tekoälylle. Tarkennuksena mainittakoon, että tämä ei tarkoita, että tekoäly olisi suitsait korvaamassa maailman parhaat kirjailijat, kokonaisuus kun on paljon enemmän kuin osiensa summa.
Silti. Kun minäkin päivittäin saan kuullakseni, kuinka tekoälyn tuottama teksti “kuulostaa ihan tekoälyn tuottamalta”, eikä sitä täten voi käyttää, niin kyllä syy tähän löytyy näytön ja työtuolin välistä.
Ja miksi tämän pitäisi kiinnostaa muitakin kuin ex-toimittajia? Antakaas kun selitän.
Jos ja kun alamme huomata, että vuosien ja vuosikymmenten aikana kertynyt substanssiosaaminen onkin yhtä äkkiä korvattavissa koneella, siinä helisee sekä ammatillinen identiteetti että asema.
Viimeksi tällä viikolla olemme saaneet lukea, kuinka tekoäly korvaa isolla kädellä ihmistyötä - tällä kertaa pankeissa, mikä sektori on perinteisesti ollut työllistäjänä sieltä vakaimmaista päästä.
Hesarin jutusta kannattaa muuten bongata myös sellainen sivujuonne, että OP:n johdolla on henkilökohtaiset tekoälyvalmentajat, jotka pitävät dirikat ajan tasalla uusimmista AI-käänteistä. Ottakaa onkeenne.
Juuri nyt tapahtuvissa AI-pohjaisissa tai AI-pohjaisiksi väitetyissä vähennyksissä liipasimella ovat enimmäkseen uransa alkutaipaletta taivaltavat, mutta kuten kirjailijaesimerkki osoitti, kokemuksen taaksekaan ei pitemmän päälle voi mennä piiloon.
Kyse on pitkälti siitä, pystyykö ihminen luomaan nahkansa uudelleen ja hyväksymään, että ennen oli ennen ja nyt on nyt. Se helppoa ole ei.
Sitten päästetään opponoijat ääneen. Kokeneet tekijät ovat yleensä myös kalleimpia, ja jos asiaa tarkastellaan pelkästään Excelin voimalla, eikä arvomaailman anneta tulla sotkemaan hyviä suunnitelmia, kiusaus laittaa tämä porukka luiskaan on ilmeinen.
Samalla ovenavauksella lähtee korvaamatonta hiljaista tietoa ja taitoa tunnistaa, milloin jokin ei täsmää. Tekoälyn tuotokset saattavat alussa näyttää hyvin vakuuttavilta, mutta totuus voi olla toinen: datassa on kenties kohtalokkaita vääristymiä, syy-yhteyksistä tehdään vääriä päätelmiä ja ylipäätään saatetaan askarrella aivan eri ongelmien kanssa kuin pitäisi.
Tekoäly saattaa myös yksinkertaisesti puhua puuta heinää, ja lienee organisaation edun mukaista, että joku hoksaa, kun näin käy.
Se, että osaaminen on korvattavissa, ei välttämättä tarkoita, että ihminen on korvattavissa.
Kokenutta kaartia siis tarvitaan valvomaan ja orkestroimaan, ei entiseen tapaan tekemään. Mutta tarvitaanko Pentin Putki Oy:ssä kapellimestareita nykyiset 50 vai riittääkö 20, on toinen asia.
Muun muassa tämän takia tekoälyn kannattaa kiinnostaa, olipa mittarissa maileja 50 tai 500.000.
Sama kulmahuoneen porukalle: se, että tekoäly ottaa hommat haltuun, on monimutkaisempaa kuin konsultti Kettunen lupailee. Etenkin jos henkilöstön vähentäminen on ykköstavoite, homma todennäköisesti menee vihkoon. Tästä taannoin Linkkarissakin puhisin.
Tekoälyn puristuksessa olevaan ammatilliseen identiteettiin liittyen minulla on enemmänkin sanottavaa, joten jatkan siitä ensi viikolla.
Tsemppiä viikkoon!
Arttu