Viime viikolla pallottelin ajatuksella, mitä yhteistä on Leijonilla ja tekoälyllä. Nyt palataan jäältä kovalle maalle – tai kovalle ja kovalle, aikamoista hetteikköä tämä AI-skene on.
Ken luki viime viikolla Hesarinsa, saattoi luulla astuneensa tekoälyn kauhukabinettiin. Yhtenä päivänä AI tuhoaa tieteen, seuraavana päivänä kirjoittamisen ja ajattelun, kolmantena koko hyvinvointivaltion rahoituspohjan. Väliin iskevät tekoälyllä taatelia takovat kyberrikolliset.
Ja kun seuraavan päivän lehti kolahtaa tablettiin, sama teknologia saattaakin olla ihmiskunnan tympeistä rutiineista vapauttava tuottavuusihme.
Mikä tekoälyssä ja siihen suhtautumisessa on monimutkaista, on se, että kumpikaan leiri ei ole väärässä – mikä ei suinkaan tarkoita, että ne olisivat oikeassa. Sekä tekoälyn hyödyt että riskit ovat kiistattomat.
Juuri tästä syntyy AI:n suurin ongelma; jokaisen pitäisi ymmärtää edes jollain tasolla, mitä tekoäly tarkoittaa juuri hänelle A) yksilönä B) organisaatiotasolla C) joku muu mikä.
Ken muodostaa käsityksensä tekoälystä lehtiotsikkojen pohjalta — joko innostuen tai tyrmäten tai siltä ja väliltä — tekee tismalleen sen, mistä esimerkiksi kyseisissä Helsingin Sanomien artikkeleissa varoitellaan. Ulkoistaa ajattelunsa, koska oma pohtiminen on niin pirun työlästä.
Tästähän tekoälyä sinänsä aiheettomasti syytetään, kyllä laiskuus asuu meissä itsessämme, ja aivan samasta on kyse lööppitasolle jäävässä perehtymisessä.
Tälle on hieno nimikin, automaatioharha.
Ei ole olemassa yhtä vastausta siihen, mitä tekoäly tarkoittaa, ja se tarkoittaa aina monia asioita yhtä aikaa. Valtiolle tekoäly on eri kysymys kuin kunnalle, kunnalle eri kuin yritykselle, yritykselle eri kuin oppilaitokselle, sinulle eri kuin minulle.
Ja lopulta jokaisen Mirkun ja Markun pitäisi muodostaa käsitys, mitä tekoäly tarkoittaa juuri hänelle: mitä työkaluja pitäisi käyttää ja mihin, mitkä meidän putiikkimme AI-strategia ja linjaukset ovat, onko tekoäly enemmän prosessitason vai tehtävätason asia ja teenkö itseni työttömäksi, kun näitä härpäkkeitä opettelen käyttämään.
Ehkä on siis viisainta, että en opettele.
Tätä sekamelskaa ei ratkaista sen paremmin lööppejä lukemalla kuin satunnaisia Copilot-lisenssejä hommaamalla. Se ratkaistaan niin, että ensin ymmärretään, sitten linjataan ja lopuksi toimitaan – ja samaan aikaan ymmärretään ja linjataan lisää.
Pienyrittäjänä elän tekoälyn aikaansaamaa uutta arkea joka päivä. Luonnollisesti poikkeuksellisen syvällä, kun tästä leipänikin saan.
Sainpa tai en, tekoäly on keventänyt kuormaani niin paljon – osin toki myös lisännyt, mistä enemmän joskus toiste – että paluu vanhaan on täysin mahdoton ajatus.
Miksi tätä intohimolla rummutan niin siksi, että samaan pystyy kuka tahansa. Mutta ei lukemalla otsikoita tai raapimalla pintaa.
Minua AI auttaa, koska osaan käyttää sitä. Tiedän, miten säästän tekoälyn avulla tunteja päivässä – ja vielä parempaa: miten se tekee aiemmin mahdottomasta mahdollista vaikkapa liiketoiminnan kehittämiseen liittyen.
Samoin tiedän, että se hallusinoi, se mielistelee ja joskus se hidastaa eikä nopeuta. Tiedän, että se kuluttaa luonnonvaroja, eriarvoistaa ja on geopolitiikan lyömäase.
Ei silti panikoida eikä myöskään hypetetä joutavia – mutkat suoristaen ainoa asia, millä on väliä tässä hetkessä, on päättää, mitä tekoäly tarkoittaa teidän organisaatiollenne ja teidän ihmisillenne. Sitten – ja vasta sitten – alkaa työ.
Tsemppiä viikkoon!
Arttu
PS. AMMD siirtyy nyt kesätauolle ja palaa virtaa täynnä ja ruskettuneena elokuussa. Kiitos teille kaikille ja hyvää kesää ☀️.