Viime viikolla spekuloin, olisiko tekoäly yksi syy etätyökäytäntöjen kiristymiseen… Mitä OP:hen tulee, siteeraan sijoittaja Warren Buffettia, jonka viisaus “It takes 20 years to build a reputation and 5 minutes to ruin it” pätee myös työnantajabrändiin.
Ei siis ihan näin pahasti kannattaisi perseillä, kun ihmisistä kuitenkin on kyse.
Mutta sitten uusiin seikkailuihin - ja nyt on kuulkaas tuoretta tavaraa tarjolla! Sain nimittäin idean tähän uutiskirjeeseen lounastapaamisessa tunti sitten, ja tohkeissani tartuin heti kynään.
Lounastreffini - joensuulaisen ohjelmistotalon toimari - totesi osuvasti, että tässähän käy tekoälyn myötä niin, että helpot työt häviävät ja jäljelle jäävät vain vaikeat. Makustelin tätä hetken tortillojen ohella ja totesin, että näinhän tässä perskeles vieköön on vaarassa käydä.
Ja se on huolestuttava skenaario se.
Jos nyt ajattelee vaikka meitä perus konttorirottia, kuinka moni meistä tekee oikeasti vaikeita töitä ja kuinka monen puurtaminen voidaan luokitella perushutuksi?
Miten vaikea ja perushuttu määritellään, onkin sitten toinen tarina. Mutta jos nykyinen tekoäly pystyy homman hoitamaan, olkoon se tässä kontekstissa perushuttua.
Toki ihmisen ja koneen helppo ja vaikea saattavat olla hyvinkin eri asioita. Siivous, hoivatyö ja putkiremontti ovat “helppoja” (tämä ei siis liity arvostukseen vaan siihen, ovatko työt ihmiselle opittavissa), mutta pysyvät. Juridiikka, koodaus ja raportointi ovat “vaikeita”, mutta automatisoituvat vinhaa vauhtia.
Sekin, että tekoälyn tekeleitä pitää ainakin toistaiseksi valvoa, saattaa olla ihmiselle hyvinkin simppeli duuni. Automaatio toisaalta siis myös synnyttää uusia helppoja töitä.
Missä määrin, aika näyttää.
Ne, jotka eivät työllisyysvaikutuksiin usko, vetoavat myös ns. Jevonsin paradoksiin: kun jokin halpenee, sitä käytetään enemmän. Niinpä halvempi sisältö, koodi tai analyysi voi lisätä kysyntää myös perustason tekijöille, ei vain vähentää sitä.
Kenties. Aika näyttää.
Toki toisteiset rutiinit ovat olleet otollista riistaa automaatiolle jo vuosikymmeniä, mutta tekoäly rakentaa tähän täysin uuden ulottuvuuden. Uuden ulottuvuuden konkreettinen ilmentymä on, että nuorten ns. entry level -työt ovat vähentyneet tekoälyn myötä.
Ulkojäiltä ei hypätä NHL:ään, mikä olisi hyvä muistaa. Vaikeisiin töihin opitaan tekemällä ensin helppoja. Jos junnutason hommat häviävät, kuka niitä vaativia askareita ratkoo kymmenen vuoden päästä?
Isossa kuvassa suunta näyttäisi olevan selvä. Kun bulkkitekeminen häviää, ihmisen rooli siirtyy päättämiseen, vastuunkantoon, ristiriitojen ratkaisemiseen ja siihen, että tietää mitä kysyä. Nämä ovat juuri niitä vaikeita osia.
Vaikea on myös raskasta. Päivässä pitää olla myös askareita, jotka hoituvat vasurilla. Kun ne häviävät, kuorma kasvaa. Tämän huomaan itsestäni juuri nyt - oma työni on aivokapasiteettia kuormittavaa pohdintaa oikeastaan koko ajan.
Kun samaan aikaan perustekeminen - tarjoukset, materiaalit yms. - hoituvat usealla agentilla useita projekteja yhtä aikaa multitaskaten, sekin tuntuu luissa ja ytimissä. Kannattaa siis olla hereillä, ettei käy köpelösti.
Tästäkin kyllä lounaalla puhuttiin.
Ja sitten se villakoiran ydin: kuinka moni meistä on bulkin ammattilainen ja kuinka moni vastuunkannon ja päättämisen?
Niinpä.
Hyvää viikonloppua!
Arttu
Uutiskirjeissä oli parin viikon tauko, mistä pahoittelut. Syy oli kuitenkin perusteltu - sain 10 vuotta täyteen yrittäjänä ja sen kunniaksi kävin etelän lämmössä ottamassa happea. Nyt taas normaaliin viikkorytmiin.
Viimeksi kirjoitin tekoälylinjauksista kouluissa, mikä on lievästi sanottuna haasteellinen homma, kuten ääriesimerkkinä New York Cityn täyskielto osoittaa - mutta ei silti syy jättää linjauksia tekemättä.
Tällä kertaa käsittelen viime viikkoina porua aiheuttaneita etätyösäännösten kiristämisiä hieman eri näkökulmasta.
Syyskuu oli eittämättä etätyöläisille karu kuukausi. Tieto ilmoitti noin viikon varoitusajalla, että väen pitää jatkossa olla toimistolla vähintään kolme päivää viikossa. Henkilöstöjohtaja tosin kutsuu linjausta ohjeistukseksi eikä säännöksi - ohjeistukseksi, jota pitää noudattaa. Asia selvä, 10 pistettä ja papukaijamerkki viestinnästä.
Vielä isompi myrsky meidän konttoripissisten vesilasissa eli LinkedIn:ssa syntyi, kun OP Pohjola ilmoitti, että keskuskonttorin noin 9 500 työntekijää tekee sitten lokakuusta lähtien vähintään puolet työajastaan toimistolla. Pitkämatkalaisilla - joita on 1 500 - armonaikaa on vuodenvaihteeseen.
Tästä juttelin kohderyhmään kuuluvan joensuulaisen ystäväni kanssa, ja OP:ssa on kuulemma tosissaan pasmat sekaisin ja porukkaa lähdössä läiskimään satamäärin - mukaan lukien todella vaikeasti korvattavissa olevia avainhenkilöitä. Seurataan jännityksellä tilanteen kehittymistä.
Sittemmin sitten joukkoon liittyi muun muassa Fennia, ja nyt alkaa jo tuntua, että firmat kiristävät käytäntöjään kilpaa ja luottavat omien uutistensa häviävän samaan kohinaan.
Perusteluissa toistuvat samat teesit: yhteisöllisyys, yhteistyö, työhyvinvointi, tuottavuus…
Minä poika se tohdin väittää, että listaan voidaan lisätä tekoäly - vaikka sitä ei missään ääneen sanotakaan. Ken ja kun tietää, miten AI:ta tehokkaimmin juurrutetaan ihmisten arkeen, on vaikeaa olla ajattelematta, että se on tässä yhtälössä jonkin sortin vaikuttava tekijä.
Myönnän, että väitteen takana ei juuri faktaa ole. Sallinette silti, että spekuloin asialla hieman.
Tekoälyn käyttöä ei opi koulutusvideoista, kuten kaikki koulutusvideoista oppia ammentaneet ovat jo huomanneet.
Se näkyy joka ikisessä AI-projektissa, jossa olen ollut mukana. Näitä on takana kymmeniä ja vielä on näkemättä päivä, kun joku kehuisi, kuinka työnantajan toimittama materiaalipaketti siivitti hänet ennen näkemättömään lentoon AI:n ihmeellisessä maailmassa.
Parhaiten käyttöä edistää se, kun joku (kuten minä) auttaa porukan alkuun ja samalla rakennetaan malli, jossa henkilöstö pääsee matalalla kynnyksellä jakamaan onnistumisia, epäonnistumisia, oivalluksia ja parhaassa tapauksessa toimivia agentteja.
Kokemusten vaihtaminen tapahtuu useimmiten ei-suunnitelmallisesti keskellä arjen tohinaa. Eli silloin kun AI:n kanssa pelataan.
Sitten kolikon toinen puoli: tekoälyosaaminen on digitaalista. Toimivan promptin reseptiä tai AI-agentin syvintä olemusta on vaikea selostaa kahvihuoneessa.
Siihen sopii esimerkiksi Teams-ryhmä, johon kaikki asianomaiset pääsevät mukaan, istuivat he Vallilassa tai Joensuussa tai Fuengirolassa. Käytäväkeskustelu jää käytävälle, ketju jää talteen.
Jos johto oikeasti haluaa vauhdittaa tekoälyn käyttöä, pelkkä toimistopakko ei sitä tee. Kolme päivää avokonttorissa kuulokkeet päässä on sama kuin kolme päivää kotona - plus matkat ja vitutus.
Jos kutsu toimistolle käy edes osin tekoälyn takia, sen pitää näkyä siinä, mitä toimistolla tehdään. Muuten kyse on vanhasta kontrollista uusissa kuorissa, eikä mistään muusta.
Mukavaa viikonloppua!
Arttu
Viikon vinkit ja linkit:
Uutiskirjeen lähteet:
Viime viikolla kirjoitin, että entäs jos käykin niin, että työntekijä iskee persuksen penkkiin ja kieltäytyy käyttämästä tekoälyä omaan arvomaailmaansa vedoten.
Saman kirjeen “Vinkkejä ja linkkejä” -osiossa nostin esille uutisen, jossa kerrottiin, että New Yorkissa kiellettiin tekoälyn käyttö varhaiskasvatuksesta kahdeksanteen luokkaan asti. Tuo linjaus on siinä määrin ajatuksia herättävä, että isken hampaani syvemmälle aiheeseen.
Mitä siis tapahtui tois pual merta, niin New York Cityn kouluvirasto kielsi syyskuun alussa tekoälyn oppilaskäytön kokonaan kaikilla luokka-asteilla varhaiskasvatuksesta 8. luokkaan - tässä kohtaa vuodeksi. Kielto koskee lähes 600 000 lasta eli kahta kolmasosaa maan suurimman koulupiirin oppilaista.
Lukiolaisille puolestaan lyödään eteen kaksi 45 minuutin tekoälylukutaidon moduulia vuoden aikana. Lisäksi osa lukiolaisista pääsee mukaan viiteen tarkasti rajattuun pilottiin, joissa tekoälyä käytetään opettajan valvonnassa työkalusta riippuen noin vartista yhteen oppituntiin viikossa..
Nythän voisi ajatella, että koska saan leipäni tekoälystä, olen “all in” sen puolesta. Niin ei ole. Tekoälyyn liittyy paljon asioita, joita emme ymmärrä, ja sekä sen kehityksen että käytön pitäisi olla huomattavan paljon kontrolloidumpaa kuin on.
Mutta onko vastaus täyskielto, niin ei ole. Ei edes alakoululaisilla saati teineillä - he kun joka tapauksessa AI:ta käyttävät, ja naiivisti voisi ajatella olevan ainakin osittain koulujen tehtävä heidät tekoälyaikaan saatella.
Koululaitos on hyvä esimerkki siitä, että tekoäly on hyvin kompleksinen teema, katsoipa asiaa oppilaan tai opettajan näkökulmasta.
Olen pitänyt koulutuksia erikokoisille kunnille ja kaupungeille, ja niissä on ollut mukana myös opettajia. Usein opettajien mielestä tekoäly on helvetistä seuraava - alaspäin. Ymmärrän tämän hyvin.
Eräs opettaja kiteytti asian niin, ettei hän halua tekoälyn tappavan hänen luovuuttaan. Syntyi hyvä keskustelu, jossa minun vasta-argumenttini oli, että parhaassa tapauksessa käy nimenomaan päinvastoin: tekoäly hoitaa aivot narikkaan -silpun ja raivaa lisää tilaa luovuudelle.
PNAS (Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian kustantama arvostettu julkaisu) julkaisi viime vuonna kenttäkokeen, jossa lähes tuhat lukioikäistä harjoitteli matematiikkaa.
Kielimallilla doupattuna suoritus parani 48 prosenttia. Sitten AI otettiin pois, ja sama porukka pärjäsi 17 prosenttia verrokkeja huonommin.
Samassa kokeessa oli toinen ryhmä, jolla oli pedagogisesti rakennettu AI-tutor. Tutor ei antanut suoria vastauksia vaan ohjasi kysymyksillä ja vinkeillä. Sen käyttäjillä suoritus parani 127 prosenttia, eikä romahdusta tullut, kun tutorilta vetäistiin pistoke irti.
Kyse ei ole siitä, voiko tekoälyä käyttää vai ei. Kyse on siitä, miten sitä käyttää - tässä tapauksessa tekeekö kone tehtävän puolestasi vai pakottaako se sinut tekemään sen itse ja tyytyy sparraamaan.
Miten sitten muualla on asiaa ratkottu?
Ranskassa alakoululainen ei käytä generatiivista tekoälyä itse, mutta noin 13-vuotiaasta alkaen opettajan ohjaamana kyllä, ja lukiossa itsenäisemmin.
Singaporessa kolme ensimmäistä luokkaa pitää taaplata botitta, ja neljännestä alkaen käytössä ovat opetusministeriön omat välineet, jotka on rakennettu niin, etteivät ne anna suoraa vastausta.
Kiina, tuo ristiriitaisuuksien luvattu maa, kieltää alakoululaiselta alakoululaisilta itsenäisen tekoälyn käytön ja varoittaa samaan hengenvetoon viranomaisia yhden koon täyskielloista.
Suomessa ei ole yleiskieltoa. OPH:n ja OKM:n suositukset velvoittavat koulutuksen järjestäjän linjaamaan itse, mihin ja milloin tekoälyä saa käyttää.
Tsemppiä vaan itsenäisiin linjaustoimenpiteisiin - mutta toisaalta täsmälleen sama on edessä jokaisella työnantajalla.
Täten saavumme villakoiran ytimeen: käyttääkö vai eikö käyttää, ja jos käyttää, mihin käyttää ja miten, ei voi olla yksittäisen henkilön kontolla, vaan sille on pakko olla organisaatiotason linjaus. Tämä koskee yhtä lailla kouluja, kaupunkeja, nakkikioskeja ja suuryrityksiä.
Mikä yhdistää kaikkia niitä tahoja, jotka ovat tekoälyn käyttöä onnistuneet miettimään ilman tulenpalavaa intohimoa puoleen tai toiseen, on se, että ne porrastavat käytön esimerkiksi kehitysvaiheen ja tehtävän mukaan.
Vallitseva tilanne kuitenkin monesti on se, että kallistutaan jompaankumpaan ääripäähän. Joko kielletään kaikki esimerkiksi tietoturvaan vedoten, tai ei linjata mitään ja porukka touhuaa mitä touhuaa.
PNAS-tuloksen logiikka ei pysähdy lukion ovelle. Kun vihreä asiantuntija tekee koko ensimmäisen työvuotensa niin, että tekoäly hoitaa vaikeat askareet, aivan varmasti hän näyttää tehokkaalta. Mutta kun tullaan tilanteeseen, jossa pitäisi ajatella omilla aivoilla - vaikka tulkita tekoälyn tuotoksia - tulee hiljaista.
Kannattaa siis pohtia ihan ajan kanssa, miten tässä uudessa ajassa varmistetaan tarvittava osaaminen myös luomuna - ja mitä se tarvittava osaaminen ylipäätään on.
Se minun suuntaani valkosipulia ja ristiä heiluttanut opettaja oli lopulta oikeassa. Tekoäly voi hyvinkin tappaa luovuuden. Mutta vain jos annat.
Viikon vinkit ja linkit:
Lähteet:
Viime viikolla spekuloin sillä, alkaako nuorten mitta olla täynnä tekoälyn suhteen. Merkit monet kun siihen viittaavat.
Nyt jatkan hieman samalla teemalla; entä jos työntekijä yksinkertaisesti kieltäytyy käyttämästä tekoälyä omaan arvomaailmaansa vedoten?
Lähdetään liikkeelle tositarinalla muutaman kuukauden takaa. Olin aloittamassa työpajaa nelihenkiselle taloushallinnon porukalle ja katsoin tarpeelliseksi hieman ravistella puuta.
Niinpä latasin alkuun, että kuka läsnäolijoista pelkää tekoälyn vievän häneltä duunit - että tässä sitä ratiritirallaa rakennellaan itsestämme työttömiä, kun pomo kerran käskee?
Neljän hengen tiimistä kaksi nosti kainostelematta käden ylös. Puolet porukasta siis.
Pistin (rautaisen) kalvosettini hetkeksi taka-alalle ja alettiin jutella siitä, miksi tähän kehittämistyöhön ylipäätään on lähdetty. Koska kyseessä on fiksu firma ja fiksu toimitusjohtaja, toimari oli katsonut tarpeelliseksi osallistua työpajaan, vaikka päivän epistola ei koskenut hänen työtään lainkaan.
Koska tiedä vaikka holtiton konsultti menee kyselemään jotain typerää.
Tätä keskustelua ei voi vetää ulkopuolinen henkilö - tässä tapauksessa minä - vaan perusteluiden on tultava johdon suusta. Tässä ne perustelut olivat hyvät ja aidot, eikä yrityksen tavoite tosiaankaan ollut vähentää porukkaa - päinvastoin. Pääsimme aloittamaan rauhallisin mielin.
Jos olet johtaja, kysymys ei siis kuulu, tuleeko vastaan se joku, joka pistää kädet puuskaan. Kysymys kuuluu, mitä teet kun tulee.
Juridisesti kyseessä vaikuttaisi olevan hyvinkin simppeli case. Työnantajalla on direktio-oikeus, eli suomeksi sanottuna oikeus päättää miten, missä, milloin ja millä välineillä työtä tehdään. Työntekijän velvollisuus on totella.
Tekoälytyökalu on työväline siinä missä sähköposti ja jiirisirkkeli, ja kieltäytymisestä voi seurata varoitus ja pahimmillaan työsuhteen päättyminen.
Työturvallisuuslaki antaa oikeuden pidättäytyä työstä, josta aiheutuu vakavaa vaaraa hengelle tai terveydelle, mutta on vaikea nähdä Copilotin avaamisen taipuvan missään asennossa tähän kategoriaan.
Yleistä omantunnonvapautta työvälineen suhteen suomalainen työoikeus ei tunne.
Sinä hetkenä kun johtaja joutuu tunkemaan tekoälyä kurkusta alas direktio-oikeudella, hän on kusessa.
Pakottamalla hommat eivät etene. Että tekoälyn saa juurrutettua arkeen ja hyödyt aidosti irti, se vaatii aina jumppaa, vaikka olisi miten hyvä konsultti ja koulutuspaketti ollut auttamassa alkuun. Jos motivaatio on nolla - tai pahimmassa tapauksessa miinuksen puolella - jumpat jäävät jumppaamatta.
Jos tekoälyn käyttöönottoa ei ole kunnolla perusteltu, siihen ei ole strategiaa ja työkalujen opettelu on ihmisten omalla kontolla (tämä on vielä toistaiseksi ylivoimaisesti yleisin tilanne), silloin jokaiselle työntekijälle muodostuu oma subjektiivinen käsityksensä, mihin tällä pyritään.
Näissä olosuhteissa käsitys harvoin on erityisen positiivinen.
Ja sitten kun työntekijä toisensa jälkeen ilmoittaa, että ei yrityksistä huolimatta saanut tekoälystä juurikaan hyötyä ja aikoo tehdä työt niin kuin aina on tehnyt, vaatii todella paljon resursseja lähteä sellaista laivaa kääntämään.
Kieltäytyminen on kieltäytyminen, mutta juurisyyt saattavat olla hyvin erilaiset.
"En osaa enkä jaksa opetella." Tämä ei ole arvokysymys, vaan osaamisvaje - ja hyvin yleinen tilanne silloin, kun yrityksen AI-strategia on Copilot-lisenssi ja tsemppipotku perseelle.
Ratkaisu tässä on tuki ja valmennus, ei maanittelu, uhkailu tai kiristys.
"En luota tekoälyyn enkä usko, että siitä on minun työssäni hyötyä." Tämä on jatkoa edelliselle, mutta kertoo, että jonkin sortin yrityksiä on ollut. Näitä viestejä kannattaa kuunnella korvat hörössä.
Kokemukseni mukaan tämä porukka on usein oikeassa: on kokeiltu, ei toiminut, ei voi luottaa - eikä kokeiluihin kannata uhrata enempää aikaa.
Tässä syy on yleensä se, että käyttökohteet oli valittu väärin - tai niitä ei oltu valittu ollenkaan, vaan tekoälyä käytettiin satunnaisesti tiedon hakuun ja random-chattailyyn.
Lääke: persus penkkiin, käyttökohteiden kirkastus ja uusi yritys. Sen sanon vailla dollareiden kiiltoa silmissäni, että tämä ei yleensä onnistu omin voimin.
"Tämä on mielestäni väärin." Nyt ollaan arvoissa. Ympäristövaikutukset ovat pahimmillaan karmeat, mallit on koulutettu jonkun toisen työllä tekijänoikeuksista piittaamatta, tämä sama teknologia vie ihmisiltä töitä…
Näitä päitä ei koulutuksilla käännetä. Etenkin kun jokainen väite on totta.
Tähän tilanteeseen minulla ei ole muuta viisautta kuin empatia ja keskustelu vahvoine perusteluineen - jopa ruotsalaistyyppiselle levelille vietynä, vaikka siitä toimari näppylöitä saakin.
Voi myös käydä niin, että pää ei käänny yrityksistä huolimatta, eikä organisaatio voi loputtomiin ymmärtää ja joustaa.
Mutta ennen kuin tiet eroavat, kannattaa selvittää, mistä kenkä oikeastaan puristaa. Arvoristiriita saattaa nimittäin kohdistua yksittäiseen asiaan tai työtehtävään, ei tekoälyn käyttöön yleisesti. Silloin kenties löydetään kultainen keskitie.
Palataan hetkeksi taloushallinnon huoneeseen. Ne kaksi kättä eivät nousseet arvokysymysten takia, vaan koska ihminen pelkäsi jäävänsä työttömäksi.
Tämä pelko lienee peloista suurin, ja se on helppo naamioida osaamisvajeeksi, epäluottamukseksi työkalua kohtaan tai periaatteelliseksi vastustukseksi.
Niistä jokainen kun on helpompi sanoittaa kuin että "pelkään että saan tämän takia fudut".
Siksi toimitusjohtajan on pakko olla mukana ensimmäisissä työpajoissa, vaikka päivän aihe ei lapaan osuisikaan. Koska jos joku kysyy - suoraan tai rivien välistä - miksi tähän on lähdetty ja mitä se tarkoittaa minun työni kannalta, toimari on paikalla vastaamassa.
Kysymys nimittäin tulee vastaan viimeistään kuuden kuukauden päästä, kun kulmahuoneessa ihmetellään, miksi meidän porukka ei opi sitten millään käyttämään tekoälyä.
Viikon vinkit ja linkit:
Viime viikolla kuorin, raastoin ja keitin avointen ja suljettujen kielimallien eroja. Nyt käyn läpi toukokuista tapahtumaa, joka kertoo omaa kieltään - kirjaimellisesti - nuorten suhtautumisesta tekoälyyn.
Toukokuussa Arizonan yliopiston valmistujaisissa puhui muuan Eric Schmidt. Hän ei ole kuka tahansa Schmidt, vaan heppu, joka johti Googlea kymmenen vuotta ja jonka omaisuus lasketaan miljardeissa.
Schmidtin puhe koski pääosin tekoälyä, ja yleisö buuasi, buuasi ja buuasi - se oli varsin kiusallista katsottavaa. Kun Schmidt yritti siirtyä puhumaan tekoälyn hyvistä puolista, kuten vaikkapa sairauksien nujertamisesta, yleisön buuaus yltyi entisestään.
Eikä tämä ollut kevään ainoa boogate, vaan vastaavia tapauksia nähtiin useita. Näissä kaikissa kaava oli enemmän tai vähemmän sama: puhuja ei ehtinyt kissaa sanoa, mutta ehti sanoa tekoälyn olevan "seuraava teollinen vallankumous", ja sitten mentiin.
Oli niitäkin tapauksia, joissa tyhmyydestä sakotettiin täysin ansaitusti. Kuten samaisessa Arizonan osavaltiossa Glendalen opistossa, jossa valmistujaisten nimenhuudon hoiti tekoäly. AI luki nimiä väärin ja osan jätti kokonaan lukematta.
Arvaa buuattiinko?
Siitä ei tietenkään ole kyse, että nuoriso olisi kääntynyt luddiiteiksi (luddiitti = henkilö, joka vastustaa uutta teknologiaa tai koneistumista). Ei ole - semminkin kun samalla porukalla on kännykkä luutunut käden jatkeeksi.
Fakta kuitenkin on se, että huoli on ylittänyt innostuksen: Ensimmäistä kertaa enemmistö eli 55 prosenttia alle 30-vuotiaista amerikkalaisista nuorista aikuisista on enemmän huolissaan kuin innoissaan tekoälyn lisääntyvästä käytöstä (Pew Research Center).
Ensinnäkin se, että tekoäly vie juuri niitä töitä, joihin perinteisesti on palkattu uransa alkutaipaleella olevia nuoria. Tosin syyksi tähän on esitetty myös korkotasoa ja yleistä matalan palkkaamisen ja matalan irtisanomisen markkinaa. Tekoäly ei siis ole ainoa selittäjä, mutta sen piikkiin ilmiö on ollut helppo laittaa, ja kiistatta trendi on tämä.
Toisena tulevat ympäristövaikutukset ja datakeskukset. Tekoälyn tarvitsemat resurssit ja nuorten arvomaailma ovat kohtuullisen pahasti törmäyskurssilla, mikä näkyy ja kuuluu.
Kolmanneksi on viestintä. Juhlapuhujatkin voivat katsoa siltä osin peiliin, että korokkeella toistuu sama kaava: muutos on väistämätön ja siihen nyt vaan on sopeuduttava ja siinä sivussa minä tienaan sillä ziljardin - viimeksi mainittua nyt ei ehkä ääneen sanota, mutta ei ole tarviskaan.
Kun sanot nuorelle, joka on kaulaansa myöten veloissa lukukausimaksujen takia ja hakee epätoivoisesti ensimmäistä työpaikkaansa, että tässä on seuraava teollinen vallankumous ja revi siitä, viestiä ei purematta niellä.
Ja mikä olennaisempaa, teknologiayhtiöiden PR on epäonnistunut jotakuinkin totaalisesti. Kun keskustelua käyvät pääosin miljardöörit, jotka sanovat samaan hengenvetoon että tekoäly korvaa valkokaulustyöt, mutta kaikki tulee menemään hienosti, on aika vaikea olla ajattelematta olevansa pelinappula jonkun toisen Kimblessä.
Suomessa tätä ei kannata katsoa amerikkalaisena erikoisuutena. Samaan luritukseen on helppo syyllistyä joka puolella palloa - itseni mukaan lukien.
Mutta jos olet johtaja viemässä tekoälyä organisaatioon, pidä etenkin alussa kieli keskellä suuta. Epäluulo on suurta ja porukkaa pelottaa, ja huono viestintä voi jarruttaa muutosta entisestään.
Siis kerro, miksi hommaan lähdetään ja miten se tulee tapahtumaan ja mihin se vaikuttaa nyt ja mihin myöhemmin. Kunhan se nyt ensin on selvinnyt itselle.
Jos organisaatiosi karsii harjoittelijoita ja junioritehtäviä, koska tekoäly hoitaa ne, laske myös se, mistä saat seniorit viiden vuoden päästä. Kokemus on toistaiseksi se, mitä malli ei osaa.
Ja jos otat tekoälyn käyttöön jossain, joka on ihmisille erityisen tärkeää, testaa se kunnolla. Glendalessa ei buuattu tekoälylle. Siellä buuattiin sille, että joltakulta jäi oma nimi kuulematta omissa valmistujaisissaan. Se on priceless se.
Lähteet: