Viime viikolla kirjoitin, että entäs jos käykin niin, että työntekijä iskee persuksen penkkiin ja kieltäytyy käyttämästä tekoälyä omaan arvomaailmaansa vedoten.
Saman kirjeen “Vinkkejä ja linkkejä” -osiossa nostin esille uutisen, jossa kerrottiin, että New Yorkissa kiellettiin tekoälyn käyttö varhaiskasvatuksesta kahdeksanteen luokkaan asti. Tuo linjaus on siinä määrin ajatuksia herättävä, että isken hampaani syvemmälle aiheeseen.
Mitä siis tapahtui tois pual merta, niin New York Cityn kouluvirasto kielsi syyskuun alussa tekoälyn oppilaskäytön kokonaan kaikilla luokka-asteilla varhaiskasvatuksesta 8. luokkaan - tässä kohtaa vuodeksi. Kielto koskee lähes 600 000 lasta eli kahta kolmasosaa maan suurimman koulupiirin oppilaista.
Lukiolaisille puolestaan lyödään eteen kaksi 45 minuutin tekoälylukutaidon moduulia vuoden aikana. Lisäksi osa lukiolaisista pääsee mukaan viiteen tarkasti rajattuun pilottiin, joissa tekoälyä käytetään opettajan valvonnassa työkalusta riippuen noin vartista yhteen oppituntiin viikossa..
Nythän voisi ajatella, että koska saan leipäni tekoälystä, olen “all in” sen puolesta. Niin ei ole. Tekoälyyn liittyy paljon asioita, joita emme ymmärrä, ja sekä sen kehityksen että käytön pitäisi olla huomattavan paljon kontrolloidumpaa kuin on.
Mutta onko vastaus täyskielto, niin ei ole. Ei edes alakoululaisilla saati teineillä - he kun joka tapauksessa AI:ta käyttävät, ja naiivisti voisi ajatella olevan ainakin osittain koulujen tehtävä heidät tekoälyaikaan saatella.
Koululaitos on hyvä esimerkki siitä, että tekoäly on hyvin kompleksinen teema, katsoipa asiaa oppilaan tai opettajan näkökulmasta.
Olen pitänyt koulutuksia erikokoisille kunnille ja kaupungeille, ja niissä on ollut mukana myös opettajia. Usein opettajien mielestä tekoäly on helvetistä seuraava - alaspäin. Ymmärrän tämän hyvin.
Eräs opettaja kiteytti asian niin, ettei hän halua tekoälyn tappavan hänen luovuuttaan. Syntyi hyvä keskustelu, jossa minun vasta-argumenttini oli, että parhaassa tapauksessa käy nimenomaan päinvastoin: tekoäly hoitaa aivot narikkaan -silpun ja raivaa lisää tilaa luovuudelle.
PNAS (Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian kustantama arvostettu julkaisu) julkaisi viime vuonna kenttäkokeen, jossa lähes tuhat lukioikäistä harjoitteli matematiikkaa.
Kielimallilla doupattuna suoritus parani 48 prosenttia. Sitten AI otettiin pois, ja sama porukka pärjäsi 17 prosenttia verrokkeja huonommin.
Samassa kokeessa oli toinen ryhmä, jolla oli pedagogisesti rakennettu AI-tutor. Tutor ei antanut suoria vastauksia vaan ohjasi kysymyksillä ja vinkeillä. Sen käyttäjillä suoritus parani 127 prosenttia, eikä romahdusta tullut, kun tutorilta vetäistiin pistoke irti.
Kyse ei ole siitä, voiko tekoälyä käyttää vai ei. Kyse on siitä, miten sitä käyttää - tässä tapauksessa tekeekö kone tehtävän puolestasi vai pakottaako se sinut tekemään sen itse ja tyytyy sparraamaan.
Miten sitten muualla on asiaa ratkottu?
Ranskassa alakoululainen ei käytä generatiivista tekoälyä itse, mutta noin 13-vuotiaasta alkaen opettajan ohjaamana kyllä, ja lukiossa itsenäisemmin.
Singaporessa kolme ensimmäistä luokkaa pitää taaplata botitta, ja neljännestä alkaen käytössä ovat opetusministeriön omat välineet, jotka on rakennettu niin, etteivät ne anna suoraa vastausta.
Kiina, tuo ristiriitaisuuksien luvattu maa, kieltää alakoululaiselta alakoululaisilta itsenäisen tekoälyn käytön ja varoittaa samaan hengenvetoon viranomaisia yhden koon täyskielloista.
Suomessa ei ole yleiskieltoa. OPH:n ja OKM:n suositukset velvoittavat koulutuksen järjestäjän linjaamaan itse, mihin ja milloin tekoälyä saa käyttää.
Tsemppiä vaan itsenäisiin linjaustoimenpiteisiin - mutta toisaalta täsmälleen sama on edessä jokaisella työnantajalla.
Täten saavumme villakoiran ytimeen: käyttääkö vai eikö käyttää, ja jos käyttää, mihin käyttää ja miten, ei voi olla yksittäisen henkilön kontolla, vaan sille on pakko olla organisaatiotason linjaus. Tämä koskee yhtä lailla kouluja, kaupunkeja, nakkikioskeja ja suuryrityksiä.
Mikä yhdistää kaikkia niitä tahoja, jotka ovat tekoälyn käyttöä onnistuneet miettimään ilman tulenpalavaa intohimoa puoleen tai toiseen, on se, että ne porrastavat käytön esimerkiksi kehitysvaiheen ja tehtävän mukaan.
Vallitseva tilanne kuitenkin monesti on se, että kallistutaan jompaankumpaan ääripäähän. Joko kielletään kaikki esimerkiksi tietoturvaan vedoten, tai ei linjata mitään ja porukka touhuaa mitä touhuaa.
PNAS-tuloksen logiikka ei pysähdy lukion ovelle. Kun vihreä asiantuntija tekee koko ensimmäisen työvuotensa niin, että tekoäly hoitaa vaikeat askareet, aivan varmasti hän näyttää tehokkaalta. Mutta kun tullaan tilanteeseen, jossa pitäisi ajatella omilla aivoilla - vaikka tulkita tekoälyn tuotoksia - tulee hiljaista.
Kannattaa siis pohtia ihan ajan kanssa, miten tässä uudessa ajassa varmistetaan tarvittava osaaminen myös luomuna - ja mitä se tarvittava osaaminen ylipäätään on.
Se minun suuntaani valkosipulia ja ristiä heiluttanut opettaja oli lopulta oikeassa. Tekoäly voi hyvinkin tappaa luovuuden. Mutta vain jos annat.
Viikon vinkit ja linkit:
Lähteet: