Viime viikolla kuorin, raastoin ja keitin avointen ja suljettujen kielimallien eroja. Nyt käyn läpi toukokuista tapahtumaa, joka kertoo omaa kieltään - kirjaimellisesti - nuorten suhtautumisesta tekoälyyn.
Toukokuussa Arizonan yliopiston valmistujaisissa puhui muuan Eric Schmidt. Hän ei ole kuka tahansa Schmidt, vaan heppu, joka johti Googlea kymmenen vuotta ja jonka omaisuus lasketaan miljardeissa.
Schmidtin puhe koski pääosin tekoälyä, ja yleisö buuasi, buuasi ja buuasi - se oli varsin kiusallista katsottavaa. Kun Schmidt yritti siirtyä puhumaan tekoälyn hyvistä puolista, kuten vaikkapa sairauksien nujertamisesta, yleisön buuaus yltyi entisestään.
Eikä tämä ollut kevään ainoa boogate, vaan vastaavia tapauksia nähtiin useita. Näissä kaikissa kaava oli enemmän tai vähemmän sama: puhuja ei ehtinyt kissaa sanoa, mutta ehti sanoa tekoälyn olevan "seuraava teollinen vallankumous", ja sitten mentiin.
Oli niitäkin tapauksia, joissa tyhmyydestä sakotettiin täysin ansaitusti. Kuten samaisessa Arizonan osavaltiossa Glendalen opistossa, jossa valmistujaisten nimenhuudon hoiti tekoäly. AI luki nimiä väärin ja osan jätti kokonaan lukematta.
Arvaa buuattiinko?
Siitä ei tietenkään ole kyse, että nuoriso olisi kääntynyt luddiiteiksi (luddiitti = henkilö, joka vastustaa uutta teknologiaa tai koneistumista). Ei ole - semminkin kun samalla porukalla on kännykkä luutunut käden jatkeeksi.
Fakta kuitenkin on se, että huoli on ylittänyt innostuksen: Ensimmäistä kertaa enemmistö eli 55 prosenttia alle 30-vuotiaista amerikkalaisista nuorista aikuisista on enemmän huolissaan kuin innoissaan tekoälyn lisääntyvästä käytöstä (Pew Research Center).
Ensinnäkin se, että tekoäly vie juuri niitä töitä, joihin perinteisesti on palkattu uransa alkutaipaleella olevia nuoria. Tosin syyksi tähän on esitetty myös korkotasoa ja yleistä matalan palkkaamisen ja matalan irtisanomisen markkinaa. Tekoäly ei siis ole ainoa selittäjä, mutta sen piikkiin ilmiö on ollut helppo laittaa, ja kiistatta trendi on tämä.
Toisena tulevat ympäristövaikutukset ja datakeskukset. Tekoälyn tarvitsemat resurssit ja nuorten arvomaailma ovat kohtuullisen pahasti törmäyskurssilla, mikä näkyy ja kuuluu.
Kolmanneksi on viestintä. Juhlapuhujatkin voivat katsoa siltä osin peiliin, että korokkeella toistuu sama kaava: muutos on väistämätön ja siihen nyt vaan on sopeuduttava ja siinä sivussa minä tienaan sillä ziljardin - viimeksi mainittua nyt ei ehkä ääneen sanota, mutta ei ole tarviskaan.
Kun sanot nuorelle, joka on kaulaansa myöten veloissa lukukausimaksujen takia ja hakee epätoivoisesti ensimmäistä työpaikkaansa, että tässä on seuraava teollinen vallankumous ja revi siitä, viestiä ei purematta niellä.
Ja mikä olennaisempaa, teknologiayhtiöiden PR on epäonnistunut jotakuinkin totaalisesti. Kun keskustelua käyvät pääosin miljardöörit, jotka sanovat samaan hengenvetoon että tekoäly korvaa valkokaulustyöt, mutta kaikki tulee menemään hienosti, on aika vaikea olla ajattelematta olevansa pelinappula jonkun toisen Kimblessä.
Suomessa tätä ei kannata katsoa amerikkalaisena erikoisuutena. Samaan luritukseen on helppo syyllistyä joka puolella palloa - itseni mukaan lukien.
Mutta jos olet johtaja viemässä tekoälyä organisaatioon, pidä etenkin alussa kieli keskellä suuta. Epäluulo on suurta ja porukkaa pelottaa, ja huono viestintä voi jarruttaa muutosta entisestään.
Siis kerro, miksi hommaan lähdetään ja miten se tulee tapahtumaan ja mihin se vaikuttaa nyt ja mihin myöhemmin. Kunhan se nyt ensin on selvinnyt itselle.
Jos organisaatiosi karsii harjoittelijoita ja junioritehtäviä, koska tekoäly hoitaa ne, laske myös se, mistä saat seniorit viiden vuoden päästä. Kokemus on toistaiseksi se, mitä malli ei osaa.
Ja jos otat tekoälyn käyttöön jossain, joka on ihmisille erityisen tärkeää, testaa se kunnolla. Glendalessa ei buuattu tekoälylle. Siellä buuattiin sille, että joltakulta jäi oma nimi kuulematta omissa valmistujaisissaan. Se on priceless se.
Lähteet: